Kuusamon energia- ja vesiosuuskunnan säännöt
1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA
Osuuskunnan nimi on Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta ja sen kotipaikka on Kuusamo.
2 TOIMIALA
Osuuskunnan tarkoituksena on rakentaa ja pitää kunnossa energia- ja vesilaitosta sekä harjoittaa muutakin kunnallisteknistä rakentamista.
3 JÄSENET
Osuuskunnan jäseninä voivat olla kiinteistön omistava tai sitä hallitseva yksityinen henkilö tai yhteisö. Osuuskunnan jäseneksi pyrkivän on tehtävä kirjallinen hakemus osuuskunnan hallitukselle, joka päättää jäseneksi ottamisesta. Hakemukseen tulee liittää kiinteistöä koskevat rakennustekniset tiedot. Jos hallitus ei hyväksy hakijaa jäseneksi, hallitus voi alistaa asian osuuskunnan kokouksen ratkaistavaksi. Osuuskunnan jäsenyys alkaa, kun sitä koskeva hakemus on hyväksytty osuuskunnan hallituksessa tai osuuskunnan kokouksessa. Osuuskunnan jäsenyyttä ei voi siirtää toiselle.
4 JÄSENLUETTELO
Hallituksen on pidettävä osuuskunnan jäsenistä luetteloa, johon on merkittävä jäsenen nimi, osoite, hänen osuuksiensa määrä ja päivämäärä, jona hän on tullut jäseneksi tai jäsenyys lakannut. Jäsenet ja osuusmaksut on luetteloitava juoksevassa numerojärjestyksessä.
Jäsenluettelon julkisuudesta säädetään osuuskuntalaissa.
5 JÄSENEN VELVOLLISUUDET
Jäsen on velvollinen
- tekemään hallituksen hyväksymän sopimuksen liittymisestä ja osuuskunnan palvelujen käyttämisestä
- noudattamaan osuuskunnan hallituksen hyväksymiä kulloinkin voimassa olevia vesihuollon ja kaukolämmön yleisiä toimitusehtoja ja hinnastoja
- luovuttamaan korvauksetta kiinteistönsä maa-alueen osuuskunnan käytettäväksi kiinteistön kautta kulkevien johtolinjojen ja kiinteistölle rakennettavien laitteiden rakentamista, korjaamista ja uusimista varten,
- myöntämään kiinteistöllään osuuskunnalle kohtuullista korvausta vastaan oikeuden rakentaa, korjata ja uusia myös muita kuin edellä 1. kohdassa mainittuja johtolinjoja ja laitteita sekä
- sallimaan kiinteistöllään osuuskunnan suorittaa putkiverkostoihin liitettyjen johtojen ja laitteiden tarkistuksia.
6 JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jäsenellä on oikeus erota osuuskunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti osuuskunnalle. Eroilmoitus katsotaan osuuskunnalle toimitetuksi, kun se on annettu tiedoksi hallituksen jäsenelle, toimitusjohtajalle tai muulle, jolla on oikeus yksin tai yhdessä toisen kanssa kirjoittaa osuuskunnan toiminimi. Jäsen ei kuitenkaan saa erota, ennen kuin hänen osuuskuntaan liittymisestään on kulunut kolme vuotta.
Jäsen voidaan erottaa osuuskunnasta, jos:
- jäsen ei ole saamastaan varoituksesta huolimatta täyttänyt sitoumuksiaan tai jäsenyydestä johtuvia muita velvollisuuksiaan,
- jäsen on aiheuttanut osuuskunnalle vahinkoa,
- jäsen ei enää käytä osuuskunnan palveluita,
- jäsen on asetettu konkurssiin tai julistettu vajaavaltaiseksi
- jäsenen vesihuoltoa tai kaukolämpöä koskeva liittymis- ja käyttösopimus on irtisanottu kulloinkin voimassa olevien vesihuollon ja kaukolämmön toimitusehtojen mukaisesti, tai
- jäsen toimii muutoin osuuskunnan edun vastaisesti.
Jäsenen erottamisesta päättää hallitus. Jäsenelle on toimitettava kirjallinen ilmoitus erottamisperusteesta ja päätöksen tekevästä hallituksen kokouksesta vähintään kuukautta ennen kokousta. Ilmoitus on toimitettava jäsenelle jäsenluetteloon merkittyyn tai muuten osuuskunnan tiedossa olevaan osoitteeseen.
Jäsenellä on oikeus saattaa erottamispäätös osuuskunnan kokouksen tutkittavaksi ilmoittamalla vaatimuksensa kirjallisesti hallitukselle kuukauden kuluessa siitä, kun erottamispäätöksestä on kirjallisesti ilmoitettu erotetulle jäsenluetteloon merkittyyn tai muuten osuuskunnan tiedossa olevaan osoitteeseen. Hallituksella on oikeus omasta aloitteestaankin saattaa asia osuuskunnan kokouksen tutkittavaksi.
Osuuskunnan kokouksen tekemää päätöstä jäsenen erottamisesta erotettu saa moittia tuomioistuimessa.
Eronneen tai erotetun jäsenen osuusmaksu palautetaan. Osuuskunnalla on oikeus kuitata palautettavasta osuusmaksusta jäseneltä erääntyneet saatavansa. Osuusmaksu palautetaan viimeistään jäsenyyden päättymistä seuraavan tilikauden lopussa. Jäsenyyden päättymisen ja osuusmaksun palauttamisen väliseltä ajalta ei makseta korkoa.
7 PALVELUT ULKOPUOLISILLE
Osuuskunta voi ottaa tehtäväkseen toimialaansa kuuluvien palvelujen järjestämisen muillekin kuin osuuskunnan jäsenille kulloinkin erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti.
8 OIKEUS VERKOSTOJEN KÄYTTÖÖN
Jäsen on oikeutettu käyttämään osuuskunnan kaukolämpö-, vesi- ja viemärijohtoverkostoa osuuskunnan sääntöjen, liittymisehtojen sekä osuuskunnan ja hallituksen kokousten päätösten mukaisesti.
Muutkin kuin jäsenet saavat hallituksen hyväksymän sopimuksen tehtyään liittyä osuuskunnan verkostoon ja käyttää osuuskunnan palveluja. Liittymisestä osuuskunnan verkostoon ja osuuskunnan tarjoamien palveluiden käytöstä tehdään erillinen kirjallinen sopimus. Liittymiseen ja palvelujen käyttöön sovelletaan näiden sääntöjen lisäksi edellä tarkoitettua sopimusta, osuuskunnan yleisiä toimitusehtoja ja hinnastoja.
9 OSUUDET
Jäsen on velvollinen ja oikeutettu osallistumaan osuuskuntaan vähintään yhdellä osuudella jokaista verkostoon liitettävää rakennuksen lämpöeristetyn tilan yhtä kuutiometriä kohden.
Jäsen on kuitenkin velvollinen ottamaan jokaista erillistä liittymää kohden vähintään kaksisataa (200) osuutta, vaikka hänen rakennustensa lämpöeristetyt tilat ovat alle kaksisataa (200) kuutiometriä. Jäsen on velvollinen ottamaan lisärakentamisesta aiheutuvat osuudet.
Osuuskunnan osuus voidaan siirtää toiselle. Kuolleen jäsenen oikeudenomistajilla on oikeus yhdessä käyttää vainajan oikeutta osuuskunnassa siihen saakka, kunnes osuus siirtyy lainvoimaisella perinnönjaolla siirronsaajalle. Jos siirronsaaja hyväksytään jäseneksi, hän saa ne osuuskuntalakiin ja sääntöihin perustuvat taloudelliset edut ja velvollisuudet, jotka siirtäjällä olisi ollut, jos hänen jäsenyytensä olisi jatkunut. Siirronsaajan on haettava osuuskunnan jäsenyyttä kuuden kuukauden kuluessa saannosta.
10 OSUUSMAKSU
Osuusmaksun suuruus on 0,25 euroa osuudelta.
Osuusmaksu on maksettava heti osuuskuntaan liityttäessä liittymismaksun yhteydessä. Milloin osuusmaksua korotetaan, korotus on maksettava hallituksen määräämänä aikana viimeistään vuoden kuluessa osuuskunnan kokousta koskevan päätöksen rekisteröimisestä lukien.
11 LIITTYMISMAKSU
Jäsen, joka liittyy osuuskuntaan, on velvollinen osuusmaksun lisäksi suorittamaan liittymismaksun. Samoin jäsenen, joka on velvollinen ottamaan lisäosuuksia, on suoritettava liittymismaksu.
Kuolleen jäsenen oikeudenomistaja, jolle osuus on siirtynyt, ja se, jolle jäsen on siirtänyt osuutensa, ovat vapaita liittymismaksun suorittamisesta.
Hallitus voi päättää siitä, että tietyistä johtoliittymiä vastaavista oikeuksista ei suoriteta liittymismaksua.
Hallitus määrää liittymismaksun suuruuden rakennustyypin ja –tilavuuden perusteella kalenterivuodeksi kerrallaan.
Liittymismaksua on suoritettava vähintään kahdensadan (200) kuutiometrin perusteella.
Osuuskunnalla on oikeus kuitata jäseneltä oleva saatavansa suoritetusta liittymismaksusta sekä sulkea lämmön ja veden toimitus jäseneen laiminlyötyä maksuvelvollisuutensa. Jäsenen on suoritettava edellä mainitusta syystä vähennetty liittymismaksun osa ennen lämmön ja veden toimitusta.
Liittymismaksu on maksettava heti osuuskuntaan liityttäessä.
Liittymismaksu voidaan siirtää toiselle.
Liittymismaksun palauttamiseen sovelletaan samoja ehtoja kuin osuusmaksun palauttamiseen. Palautettava määrä on suoritettava vuoden kuluttua tilikauden päättymisestä. Palautettavasta liittymismaksusta vähennetään osuuskunnalle liittymän purkamisesta aiheutuneet kustannukset.
12 MUUT MAKSUT
Jäsenet ja muut osuuskunnan palveluja saavat ovat velvollisia suorittamaan seuraavat hallituksen määräämät maksut:
- mittarimaksu
- lämmön kulutusmaksun kulutuksen perusteella,
- vesimaksun kulutuksen perusteella,
- jätevesimaksun kulutuksen perusteella,
- kaukolämmön perusmaksun
- vesihuollon perusmaksun ja
- muut hallituksen määräämät maksut.
Hallitus vahvistaa edellä mainitut maksut vuosittain ja ne peritään hallituksen määrääminä aikoina ja erinä.
Jos jäsen tai muu osuuskunnan palveluja saava laiminlyö suorittaa maksunsa, osuuskunnalla on oikeus keskeyttää palvelu kulloinkin voimassa olevien vesihuollon ja kaukolämmön toimitusehtojen mukaisesti.
13 RAHASTOT
Osuuskunnan toiminnan turvaamiseksi kerätään 14 kohdassa sanotuin tavoin vararahastoa.
Osuuskunnan vararahasto tulee kartuttaa niin suureksi, että se vastaa vähintään yhtä sadasosaa taseen loppusummasta ja on määrältään vähintään kaksituhattaviisisataakaksikymmentäkaksi euroa 82 senttiä (2.522,82 €).
Osuuskunta voi perustaa, kartuttaa ja käyttää muitakin rahastoja.
14 YLIJÄÄMÄ
Puhtaasta ylijäämästä, jonka osuuskunnan tilinpäätös kultakin vuodelta tarpeellisten poistojen jälkeen osoittaa, siirretään vähintään 10 prosenttia vararahaston, kunnes se on kartutettu edellä 13 kohdassa sanottuun määrään. Lisäksi vararahastoa kartutetaan samalla tavalla, kunnes se vastaa osuuspääoman kolminkertaista määrää. Tämän jälkeen rahaston kartuttaminen lakkaa, ellei osuuskunnan kokous toisin päätä, jolloin siihen siirretään kokouksen kulloinkin päättämät määrät.
Osuuskunnan kokous päättää muilta osin ylijäämän käyttämisestä.
15 OSUUSKUNNAN KOKOUKSET
Osuuskunnan varsinainen kokous pidetään kerran vuodessa ennen toukokuun loppua osuuskunnan kotipaikassa, ellei hallitus yksittäistapauksissa määrää muuta paikkakuntaa Suomessa.
Osuuskunnan ylimääräinen kokous pidetään milloin aikaisempi kokous niin on päättänyt tai hallitus katsoo sen tarpeelliseksi taikka tilintarkastaja tai jäsenet, jotka edustavat vähintään kymmenesosaa jäsenten koko äänimäärästä, kirjallisesti pyytävät sitä hallitukselta ilmoitettua tarkoitusta varten, taikka kun kokous lain mukaan muutoin on pidettävä.
16 KOKOUSKUTSU JA MUUT TIEDONANNOT
Hallitus kutsuu osuuskunnan kokouksen kokoon.
Kokouskutsu on julkaistava vähintään seitsemän päivää ennen kokousta osuuskunnan kokouksen määräämässä yhdessä tai useammassa sanomalehdessä. Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.
Muut tiedonannot toimitetaan jäsenille sanomalehti-ilmoituksella tai muutoin todistettavasti kirjallisesti.
Osuuskunnan jäsenen esittämä asia voi tulla varsinaisessa kokouksessa käsiteltäväksi, jos se kirjallisesti ilmoitetaan hallitukselle ennen kokouskutsun antamista.
17 KOKOUSMENETTELY
Osuuskunnan kokous valitsee kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat.
Kullakin jäsenellä on kokouksessa yksi ääni.
Yksityinen henkilö ei saa käyttää äänioikeutta valtuutetun kautta.
Yksityinen henkilö voi valtuutettuna käyttää äänioikeutta yhden yhteisön puolesta.
Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä ja yhdessä kokouksessa, mikäli osuuskuntalaissa tai näissä säännöissä ei toisin määrätä. Äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla, mutta muissa asioissa tulee voimaan se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt.
Jäsenen vaatimuksesta vaali on toimitettava suljetuin lipuin.
18 OSUUSKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS
Varsinaisessa kokouksessa esitetään
- hallituksen lakisääteiset kertomukset ja tilinpäätös osuuskunnan toiminnasta päättyneeltä tilikaudelta,
- tilintarkastajien lausunto edellisen tilikauden hallinnosta ja tileistä,
- hallituksen antama selitys tilintarkastajien mahdollisesti tekemiin muistutuksiin,
päätetään - tilinpäätöksen vahvistamisesta,
- vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja toimitusjohtajalle tai muista toimenpiteistä, joihin hallinto ja siitä tehty tili saattavat antaa aihetta,
- vuosiylijäämän käytöstä,
- hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten sekä tilintarkastajien palkkioista seuraavaksi kalenterivuodeksi,
valitaan - hallituksen jäsenet ja varajäsenet
- yksi tilintarkastaja ja varatilintarkastaja, jos tilintarkastuslaki varatilintarkastajaa edellyttää.
käsitellään - muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Hallituksen jäsen tai se, jolle hallitus on uskonut juoksevien asioiden hoitamisen tai muutoin määrätyn osan hallinnosta, ei saa ottaa osaa päätöksentekoon tilinpäätöksen vahvistamisesta tai vastuuvapauden myöntämisestä, kun asia koskee hallintoa, josta hän on vastuussa eikä myöskään tilintarkastajien valitsemisesta tai erottamisesta tai näiden palkkioista.
19 HALLITUS
Osuuskunnan hallitukseen kuuluu toimitusjohtaja ja osuuskunnan varsinaisessa kokouksessa kolmeksi vuodeksi kerrallaan valitut kuusi varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä.
Hallituksen jäsenistä ja varajäsenistä eroaa vuosittain kaksi, aluksi arvan mukaan ja sitten vuorottain.
Hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä nimeää sihteerin. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei saa valita osuuskunnan toimitusjohtajaa tai toimihenkilöä.
Hallituksen jäseneksi ei saa valita henkilöä, joka toimikauden alkaessa on täyttänyt 65 vuotta.
20 HALLITUKSEN KOKOUKSET
Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen varsinaisten jäsenten lukumäärästä.
Hallituksen kokouksessa tulee päätökseksi se mielipide, jota enemmistö on kannattanut tai johon puheenjohtaja äänen mennessä tasan on yhtynyt.
Sihteerin on laadittava kokouksesta pöytäkirja, jonka kaikki hallituksen kokouksessa läsnä olleet jäsenet allekirjoituksellaan varmentavat. Pöytäkirjat on pidettävä vuosittain numerojärjestyksessä ja säilytettävä hallituksen toimesta.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan, varapuheenjohtajan tai toimitusjohtajan kutsusta. Hallitus kokoontuu tarvittaessa ja kokous on kutsuttava koolle, jos hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja sitä vaatii. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ollessa tietyssä asiassa estyneitä, toimii kokouksen puheenjohtajana hallituksen keskuudestaan valitsema jäsen.
Hallituksen tehtävänä on
- päättää 12 kohdassa mainituista maksuista,
- valvoa, että osuuskunnan asioita hoidetaan lain, näiden sääntöjen sekä osuuskunnan kokouksen antamien ohjeiden ja päätösten mukaan,
- huolehtia osuuskunnan tarkoituksen toteuttamisesta parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien jäsenten hyödyksi ja tehdä siinä tarkoituksessa osuuskunnan kokoukselle ehdotuksia sellaisista toimenpiteistä, joihin hallitus ei ole oikeutettu omin valloin ryhtymään,
- pitää huolta osuuskunnan omaisuuden säilyttämisestä ja erityisesti valvoa sen rahavarojen hoitoa,
- huolehtia osuuskunnan kokouksen kutsumisesta kokoon 16 kohdan mukaisesti sekä valmistella kokouksessa käsiteltävät asiat ja panna täytäntöön kokouksen päätökset sekä
- käsitellä muut hallituksen toimivaltaan kuuluvat ja sen toimenpiteitä vaativat asiat.
21 TOIMITUSJOHTAJA
Osuuskunnalla on toimitusjohtaja, jonka ottaa ja erottaa osuuskunnan hallitus.
Toimitusjohtaja vastaa osuuskunnan liiketoiminnasta ja käytännöllisten asioiden hoitamisesta.
Toimitusjohtajan tulee toimessaan menetellä lain, osuuskunnan sääntöjen sekä osuuskunnan ja hallituksen kokousten päätösten mukaisesti.
Toimiin, jotka osuuskunnan toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta osuuskunnan toiminalle haittaa. Tällaisesta toimesta toimitusjohtajan on annettava tieto hallitukselle niin pian, kuin se on mahdollista.
22 TOIMINIMEN KIRJOITTAMINEN
Osuuskunnan toiminimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja yhdessä.
Oikeuden osuuskunnan toiminimen kirjoittamiseen hallitus voi antaa siten, että hallituksen puheenjohtaja, muut hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja kirjoittavat toiminimen kaksi yhdessä. Prokuran hallitus saa antaa siten, että prokuristi kirjoittaa toiminimen yhdessä toiminimen kirjoittamiseen oikeutetun kanssa.
23 TILIKAUSI
Osuuskunnan tilikausi on kalenterivuosi.
Tilit ja muut tarpeelliset asiakirjat on ennen seuraavan vuoden maaliskuun 31. päivää, kuitenkin vähintään kuukautta ennen varsinaista osuuskunnan kokousta, annettava tilintarkastajille.
24 ERIMIELISYYDET
Riidat yhtäältä osuuskunnan ja toisaalta hallituksen jäsenen, toimitusjohtajan, osuuskunnan muun edustajan, selvitysmiehen tai osuuskunnan jäsenen välillä myös silloin kun ne koskevat osuuskunnan kokouksessa tehdyn päätöksen pätemättömäksi julistamista, ratkaistaan yleisessä tuomioistuimessa. Kaikissa riita-asioissa yleisenä ensimmäisen asteen tuomioistuimena toimii Oulun käräjäoikeus ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu.
25 OSUUSKUNNAN PURKAMINEN
Jos osuuskunta puretaan, sen jäljellä olevat varat on, sen jälkeen kun velat ja sitoumukset on selvitetty ja osuusmaksut jäsenille palautettu, jaettava jäsenten kesken jäsenosuuksien suhteessa.
26 SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
Muutoksen tekemiseksi näihin sääntöihin vaaditaan, mikäli osuuskuntalaissa ei ole säädetty ankarampaa menettelyä, että osuuskunnan kokouksessa muutoksen hyväksymisen puolesta on annettu kaksi kolmasosaa äänestykseen osallistuneiden äänistä.
27 YLEISMÄÄRÄYS
Muilta osin noudatetaan voimassa olevaa osuuskuntalakia.
Hyväksytty osuuskuntakokouksessa 16.5.2017 ja 20.6.2017