Lue EVOn uusimmat kuulumiset tuoreesta asiakaslehdestämme! Lehdessä asiaa mm. EVO Areenasta ja kiekkoilevista junnuista, Itä-Rukan verkostoista sekä Kuusamon Puhtaasta kaukolämmöstä.
Osallistu myös ensi viikolla alkaavaan valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon ja kerro meille säästövinkkisi täällä!Paras vinkki palkitaan 50 euron lahjakortilla!
Kaukolämpöverkoston uusiminen on alkanut Kitkantiellä ja työ kestää noin kuukauden. Syksyn aikana Kitkantielle rakennetaan uutta kaukolämpölinjaa Ervastin aukion puoleiseen reunaan. Kaukolämpölinjaa vedetään tällä erää 240 metriä Osuuskaupan nurkalta Kitkantie 8 eli Jyrävän kiinteistön kohdalle. Vanha linja kulkee vastakkaisella puolella tietä ja jää pois käytöstä uuden linjan valmistumisen myötä. Työ tehdään ensi vuoden katutyömaata ennakoiden ja kaukolämpölinja rakennetaan niin sanotusti pois katutöiden alta. Veden osalta työt yhdistyvät ensi vuoden kaupungin ja ELY-keskuksen työmaahan.
Kaukolämpötyöt suoritetaan mahdollisuuksien mukaan ilta- ja yöaikaan, jotta Kitkantien muu liikenne säilyisi mahdollisimman sujuvana. Kaivuutyöt tehdään ajotien reunassa, Kitkantien Ervastin aukion puoleisella laidalla ja jalankulku kiinteistöihin säilyy kevyen liikenteen väylän kautta. Työmaan ylittämistä helpotetaan kevyillä jalankulkusilloilla. Kitkantien ajoliikenne säilyy kaksisuuntaisena, mutta työmaa vaikuttaa liikenteeseen ja pysäköintijärjestelyihin, koska kaivuutyöt tehdään tienreunassa paikoitusalueen kohdalla.
Lisätietoja antavat: työnjohtaja Ari Hentilä 040 741 4909 tai suunnittelu- ja asiakaspäällikkö Sami Moilanen 040 741 4907.
Keskustassa on tänään lämmönjakelun keskeytys kello 22 alkaen huoltotöiden vuoksi alueella Kitronintien alkupää – Raistakantie – Vanttajantie – Kelantie – Kitkantie kiinteistöön numero 14 saakka. Työn arvioitu kesto on neljä tuntia.
Keskeytyksen aikana ei tule lämmintä käyttövettä, kylmä käyttövesi puolestaan tulee normaalisti. Pahoittelemme keskeytyksestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
EVO on tehnyt kolmevuotisen mainossopimuksen Kuusamon Pallo-Karhut Ry:n kanssa Pallo-Karhujen toiminnan tukemiseksi. Sopimuksen myötä uuden monitoimihallin nimeksi tulee EVO Areena.
Kuusamon EVO tukee muun muassa Pallo-Karhujen jääkiekkojaostoa pienimmistä harrastajista aina edustusjoukkueeseen saakka. EVO on mukana avustamassa paikallista urheilu- sekä nuorisotoimintaa sponsoroimalla niitä vuosittain.
Toimitusjohtaja Mika Mankinen kommentoi: ”On todella hienoa,
että Kuusamoon on saatu uusi monitoimihalli. EVOlle on kunnia saada olla mukana
tukemassa paikallista harrastustoimintaa ja tätä kautta edistämässä Kuusamon
elinvoimaisuutta.”
Tolpanniemessä on tänään lyhytaikainen lämmönjakelun keskeytys huoltotöiden vuoksi kartassa näkyvällä alueella klo 12 alkaen. Keskeytyksen aikana ei tule lämmintä käyttövettä, kylmä käyttövesi puolestaan tulee normaalisti.
Pahoittelemme keskeytyksestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Koillissanomien historiauutisista löytyy tänään juttua Kuusamon vesitornin rakentamisesta. Rakentamisesta on jo vierähtänyt tovi, ja vesitornia on ehditty uudistaa 1990 -luvulla laajentamalla uutta”kerrosta” vanhan vesitornin ympärille.
EVOn toimiston seinältä löytyy kuva alkuperäisestä vesitornista. Tornin ulkoasu on muuttunut sen remontoimisen myötä, ja lehmätkin hävinneet pihapiiristä.
Pikkusirkuntiellä tehdään viemärin korjaustöitä tänään aamupäivällä. 🚧 Työ ei keskeytä vedenjakelua, mutta liikennejärjestelyihin se voi hetkellisesti vaikuttaa, ja pyrimme ottamaan liikenteen mahdollisimman hyvin huomioon. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa.
Torangin voimalaitoksella rikkoontui tänään iltapäivällä kaukolämpövaihtimen murtokalvo sähkökatkon takia. Rikkoontuminen aiheutti kovaäänisen pamauksen. Tilanne on hallinnassa ja korjaustoimet aloitettu. Pahoittelemme mahdollisesti aiheutunutta säikähdystä.
EVO saneeraa kaukolämpölinjaa Kitkantiellä tulevana syksynä. Työt aloitetaan syyskuun alkupuolella ja ne kestävät lokakuulle, yhteensä noin neljä viikkoa. Kaukolämpölinjan saneeraus pohjustaa kesällä 2020 Kuusamon kaupungin sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimesta alkavaa Kitkantien katuremonttia. Kaukolämpölinjan siirtäminen toiselle puolelle katua jo tässä vaiheessa edesauttaa ensi kesän työmaata.
Kartassa punaisella näkyy uuden kaukolämpölinjan reitti, kaivuutyöt tehdään ajotien reunassa, joten jalankulku kiinteistöihin säilyy kevyen liikenteen väylän kautta, työmaan ylitse kulkemista helpotetaan kevyillä silloilla. Kitkantien ajoliikenne säilyy kaksisuuntaisena, mutta työmaa vaikuttaa liikenteeseen ja pysäköintijärjestelyihin, koska kaivuutyöt tehdään tienreunassa paikoitusalueen kohdalla. Tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan lisää myöhemmin.
Lisätietoja antavat: Työnjohtaja Ari Hentilä 020 741 4909 Suunnittelu- ja asiakaspäällikkö Sami Moilanen 020 741 4907
Torangin voimalaitoksen kesähuolto on käynnissä ja valmistuu elokuun alkupuolella. Kesän huoltotoimenpiteillä varmistetaan lämmityskaudeksi häiriötön ja tasainen lämmön- sekä sähköntuotanto.
Torangin voimalaitos on yhteistuotantolaitos, jossa syntyy sekä sähköä että lämpöä, joten huollettavaa riittää. Lämmön ja sähkön yhteistuotannolla saavutetaan synergiaetuja jotka säästävät sekä rahaa että ympäristöä. Yhteistuotannosta ja sen eduista voit lukea lisää täältä. Vuosihuollossa tarkistetaan laitteistoa sekä tehdään tarpeelliset puhdistukset ja huoltotoimenpiteet esimerkiksi savukaasupesurille, joka puhdistaa lämmöntuotannossa syntyviä savukaasuja, ja ottaa talteen syntyvän hukkalämmön edelleen asiakkaille toimitettavaksi.