Rukalla Vuosseli – Planting alueella on illan aikana ollut keskeytyksiä vedenjakelussa. Keskeytykset ovat johtuneet sähköverkon viasta. Vikaa korjataan parhaillaan ja sähköjen palauduttua myös veden toimitus normalisoituu.
Häiriöitä kaukolämmön jakelussa koko Kuusamon alueella 19.12.
Kaukolämmön jakelussa on tällä hetkellä alueellisia toimintahäiriöitä koko Kuusamon jakelualueen piirissä (Rukaa lukuun ottamatta). Häiriöt vaikuttavat sekä lämmitykseen että lämpimän veden saantiin. Vikaa korjataan parhaillaan ja päivitämme tilanteen etenemisestä. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa.
Hiljennymme joulun viettoon keskiviikkona 23.12.2020 ja suljemme asiakaspalvelun kello 14.00. Joulun pyhäpäivät olemme suljettuna.
Asiakaspalvelun yhteystiedot löytyvät nettisivuiltamme. Vikapäivystys palvelee ympäri vuorokauden myös joulun ajan numerossa 020 741 49 29.
Älä laita kinkun paistorasvoja viemäriin – tee kinkkutemppu!
Joulun kiertotalousihme kierrättää tänäkin vuonna jouluherkkujen paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi. Kinkun rasvan lisäksi kierrättää voi vaikkapa kalan, kalkkunan tai juuressipsien paistossa syntynyttä rasvaa.
Kinkkutempun kierrätyspiste löytyy Kuusamossa K-Citymarketilta. Lisää tempauksesta voit lukea täältä.
EVOn verkostopäällikkö Kimmo Viinikka on palkittu vuoden 2020 Kemira-palkinnolla aktiivisesta roolista MBBR-kantoaineprosessin käyttöönotossa Rukan jätevedenpuhdistamolla. Rukan jätevedenpuhdistamo oli ensimmäinen puhdistamo Suomessa, jossa kyseinen tekniikka otettiin käyttöön.
Palkintoraati piti esimerkillisenä rohkeutta valita jätevedenpuhdistamolle Suomessa uusi MBBR-prosessi, ja Rukan esimerkki on osoittanut, että prosessi sopii Suomen kylmiin oloihin myös vaihtelevalla kuormituksella. Onnittelut Kimmolle hienosta työstä!
Nyt on hyvä aika vaihtaa kaukolämpöön, sillä syyskuun alusta lähtien pientalon omistajat ovat voineet saada 4000 euroa avustusta öljylämmitysjärjestelmän korvaamiseen.
Vaihtamalla öljylämmityksen kaukolämpöön voi avustuksella kattaa parhaimmillaan jopa puolet investointikustannuksista. Tukea voidaan myöntää takautuvasti kesäkuun ensimmäisen päivän jälkeen syntyneisiin kustannuksiin.
Ota yhteyttä, niin autamme sinua laskemaan kustannukset.
Kaukolämmön liittymisasioissa ja laskelmien tekemisessä sinua auttaa suunnittelu- ja asiakaspäällikkö Sami Moilanen p. 040 741 4907.
Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta suorittaa vesihuollon kytkentätöitä. Toimenpiteestä johtuen joudumme keskeyttämään veden jakelun torstaina 15.10.2020 kello 24-05 koskien alueita:
Joukamontie 1, 3 ja 5,
Kelantie 2,
Kitkantie 1-28,
Kitronintie 1-7,
Ouluntaival 1, 2 ja 5,
Rantatie sekä
Vanttajantie 6-21.
Keskeytyksen aikana ei tule käyttövettä, lämmitys toimii normaalisti. Pahoittelemme keskeytyksestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Lisätietoja: työnjohtaja, Jukka Mursu puh. 040 038 9048 ja suunnittelu- ja asiakaspäällikkö Sami Moilanen puh. 040 068 9100.
Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta suorittaa vesihuollon huoltotöitä ja tästä johtuen joudumme keskeyttämään veden jakelun tiistaina 13.10.2020 kello 11-16 koskien alueita Saarua-Ahontie ja Ylätie.
Keskeytyksen aikana ei tule käyttövettä. Pahoittelemme keskeytyksestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Lisätietoja: työnjohtaja, Jukka Mursu puh. 040 038 9048 ja suunnittelu- ja asiakaspäällikkö Sami Moilanen puh. 040 068 9100.