Skip to main content

Vikapäivystys
24/7

020 741 49 29

Asiakaspalvelu
ja laskutus
020 741 4900

Toimisto
Erauspojantie 3
93600 Kuusamo

Mäntyselän uusi jätevedenpuhdistamo vihittiin käyttöön

Uusi Mäntyselän jätevedenpuhdistamo on nyt vihitty käyttöön. Puhdistamon valmistuminen kesti noin puolitoista vuotta ja investoinnin suuruus oli 16 miljoonaa euroa. Jatkossa keskustan alueen jätevedet käsitellään kokonaisuudessaan Mäntyselän puhdistamolla nykyaikaisella tekniikalla.

Jätevedet käännettiin kohti Mäntyselän uutta jätevedenpuhdistamoa viime viikolla. Uusi puhdistamo on nyt täydessä toiminnassa.

Uuden jätevedenpuhdistamon myötä jäteveden käsittelyssä aiheutuvat päästöt pienenevät oleellisesti. Teknisten ratkaisujen avulla pyritään pienentämään jätevedenpuhdistuksen hiilijalanjälkeä ja osallistutaan aktiivisesti kiertotalouden kehittämiseen. Torangin vanhan puhdistamon alue on tarkoitus maisemoida kesän 2022 aikana.  

Faktat: 

  • EVO puhdistaa keskimäärin 3000 kuutiota jätevettä vuorokaudessa   
  • Jätevedestä puhdistetaan mm. fosforia ja typpeä sekä muita ympäristölle haitallisia aineita 
  • 2760 taloutta keskustan jätevesiverkoston piirissä  
  • Torangin vanhan jätevedenpuhdistamon alue tullaan maisemoimaan kesän 2022 aikana 

EVO haastaa paikalliset yritykset ja organisaatiot liikkumaan #evoliikkuu

EVO kannustaa omaa henkilöstöään liikkumaan vuosittain järjestettävällä liikuntahaasteella. EVOlaiset ovatkin ahkeria liikkujia ja nyt haluamme innostaa kaikki muutkin yritykset ja organisaatiot mukaan haastamaan oman henkilöstönsä liikkumaan! 

Eniten liikuntakertoja kerännyt yritys saa valita paikallisen kohteen 500 euron lahjoitukselle hyväntekeväisyyteen. Osallistumisaikaa on 31.12.2021 saakka ja kisan voittaja ilmoitetaan tammikuussa 2022. Lue lisää ja osallistu täällä.

Osallistu asiakastyytyväisyyden tutkimukseen

Kuusamon energia- ja vesiosuuskunnan toiminnan laatutekijöitä kartoitetaan asiakastyytyväisyyden tutkimuksella.

Toivomme, että vastaatte lyhyeen kyselyyn ja autatte meitä kehittämään toimintaamme. Kyselyyn vastanneiden  ja yhteystiedon jättäneiden kesken arvotaan 3 kpl 50 € arvoisia hyvityksiä tuleviin EVOn laskuihin.

Kyselyyn pääset vastaamaan täällä.

Kyselyyn voi vastata 31.10.2021 ja tutkimustuloksia käsitellään luottamuksellisesti. Kiitos vastauksista!

Viemärin tiiveystutkimuksia keskiviikkona 30.9.2021

Suoritamme viemärin tiiveystutkimuksia Oulangantien alueella keskiviikkona. Tutkimuksiin liittyy savulla tehtäviä tiiveyskokeita, joiden yhteydessä savua voi mahdollisesti nousta esim. tuuletusviemäreistä ja sadevesiviemäreistä. Savu on vaaratonta.

Lisätietoja huollon- ja kunnossapidon työnjohtaja Janne Veteläinen p. 040 162 6426.

Ilmat viilenevät – muista nämä

Syksyn aikaan on hyvä aika tarkistaa kiinteistön kunto talven varalle:  

  • Tarkista ikkunoiden ja ovien tiivisteet, jotta lämpö ei karkaa harakoille. Vaihda tiivisteet tarvittaessa. Tarkempaa ohjeistusta tiivistämiseen saat täältä. 
  • Varmista kaukolämpölaitteiston oikeat säätöarvot.
  • Vaihda ilmanvaihtokoneen suodattimet lämmityskauden alkaessa.
  • Tarkista huonelämpötila: laskemalla huonelämpötilaa yhdellä asteella voit säästää jopa 5 prosenttia lämmityskuluissa. Ihanteellinen huonelämpötila on 20-21 astetta.

Vapaa-ajan asunnot ja mökit

Pääsääntöisesti samat seikat kannattaa huomioida niin vakituisessa kuin vapaa-ajan asunnossa. Vapaa-ajan asunnon jäädessä pidemmäksi aikaa tyhjilleen, muista tehdä myös seuraavat:

  • Tyhjennä vesijohdot ja vesipumppu sekä sulje päävesihana estääksesi vesivuodot.
  • Muista myös huolehtia veden poisto muista vettä käyttävistä laitteista.
  • Lämpötilaa kannattaa laskea poissaolon ajaksi energian säästämiseksi.

Pitkän poissaolon jälkeen on hyvä tarkistaa seuraavat asiat:

  • Vesi- ja viemärijärjestelmän toiminta, vetävätkö viemärit normaalisti, vai onko syytä epäillä esimerkiksi tukosta?
  • Mahdolliset vesivuodot vesikalusteista
  • Lämmityspiirit, juoksuta kuumaa vettä ja seuraa tuleeko sitä tasaisesti
  • Tarkista että kotona/poissa kytkin on oikeassa asennossa. Informoi tästä myös loma-asunnon käyttöohjeissa tarkkaan.  

Haemme asiakaspalvelusihteeriä

Haemme toimistotiimiimme palveluhenkistä asiakaspalvelusihteeriä äitiysvapaan sijaiseksi.

Tehtäviin kuuluu

Asiakkaiden palveleminen vesi- ja lämpöhuollon asioissa monikanavaisesti niin puhelimitse, toimistolla kuin sähköisesti. Työ on monipuolista ja siihen sisältyy asiakaspalvelun lisäksi mm. sopimusten valmistelua ja laskuttamista. Työskentelet osana ammattitaitoista asiakaspalvelutiimiämme. Työssäsi käytät mm. Vesi- ja Lämpökanta-ohjelmistoja.

Odotamme

sinun olevan ulospäinsuuntautunut ja asiakaspalvelutehtävistä motivaatiota saava osaaja. Tarkkuus numeroiden kanssa on eduksesi. Hallitset yleisimpien toimisto-ohjelmien käytön ja sinulla on työhön soveltuva, mielellään kaupallinen koulutus. Toivomme sinulla olevan jonkin verran kokemusta asiakaspalvelun ja toimiston työtehtävistä, kuten asiakastietokantaohjelman käytöstä ja asiakkaiden palvelemisesta. Eduksesi on, jos sinulta löytyy työkokemusta vesihuoltoalalta tai vastaavalta tekniseltä toimialalta. Kaikkein tärkein asia on kuitenkin aidosti positiivinen mieli ja asenne uusia työtehtäviäsi kohtaan.

Tarjoamme

sinulle mielenkiintoisen ja merkityksellisen tehtäväkokonaisuuden, jossa sinun on mahdollista päästä hyödyntämään vahvuuksiasi ja kehittämään osaamistasi. Meillä on ammattilaisista koostuva työyhteisö ja mukavat työkaverit. Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen sekä mielenkiintoisen ja vastuullisen työtehtävän sekä monipuoliset henkilöstöedut. Tule osaksi EVOn osaajajoukkoa!

Lisätietoja

Lisätietoja tehtävästä antaa talous- ja hallintopäällikkö Merja Kemppainen puh. 040 7177 901, keskiviikkoisin klo 14.30-15.30 tai sähköpostitse: merja.kemppainen@kuusamonevo.fi

Lähetä hakemus ja CV 10.9.2021 mennessä: https://kuusamonevo.fi/hae-asiakaspalvelusihteerin-paikkaa/

Keskeytys kaukolämmön jakelussa tiistaina 24.8.2021

Keskeytys kaukolämmön jakelussa huoltotöiden vuoksi tiistaina 24.8.2021 kello 08:00–16:00 alueilla:

  • Noitarummuntie
  • Vesaisentie
  • Kekritie
  • Luppotie
  • Konttitie
  • Päretie
  • Laavutie
  • Lippitie
  • Piisitie
  • Tolpanniementie 69–77
  • Kotiveräjäntie 1

Kylmä käyttövesi toimii normaalisti. Pahoittelemme keskeytyksestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Lisätietoja: työnjohtaja Ari Hentilä p. 020 741 4909.

Vedenjakelun keskeytys keskiviikkona 18.8.2021

Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta suorittaa vesijohtoverkoston liitostöitä keskiviikkona 18.8.2021 klo 14.00-17.00 välisenä aikana.

Toimenpiteestä johtuen joudumme keskeyttämään vedenjakelun alueilla Turjantie, Selkostie ja Porrastus.

Pyydämme varaamaan keskeytyksen ajaksi talousvettä sekä huolehtimaan, ettei vettä käyttäviä laitteita (pesukoneet, käyttöveden kiertovesipumppu ym.) ole käytössä katkoksen aikana. Pyydämme myös valuttamaan vettä katkoksen jälkeen noin kahden minuutin ajan.

Pahoittelemme keskeytyksestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Lisätietoja: Työnjohtaja Jukka Mursu puh. 0400 389048